Santa Maria Suomi Foodservice
Peltomaisema.

Ympäristö

Aidosti hyvä maku alkaa kunnioituksesta planeettaamme kohtaan. 

Kaikki mitä tuotamme on peräisin maasta. Makuun vaikuttavat tietysti myös raaka-aineiden kasvuolosuhteet ja maaperä. Siksi meillä on sekä vastuu että mahdollisuus pitää huolta planeetastamme. Kaikin tavoin ja kaikilla tasoilla: tavarantoimittajan pelloilta aina sinun keittiöösi saakka.

Viisi tärkeintä

Olemme päättäneet keskittyä ympäristöjalanjäljen pienentämisessä seuraaviin alueisiin:

Ilmastonäkökulma on aina mukana päätöksenteossa ja päivittäisessä työssä: kun kehitämme, markkinoimme ja myymme tuotteitamme, kun valitsemme ja ostamme raaka-aineita ja pakkausmateriaaleja, kun valitsemme ja suunnittelemme kuljetuksia ja kun tuotamme tuotteitamme tehtaissamme.

ISO 14001:een perustuva ympäristöjärjestelmä 

Olemme ottamassa käyttöön ISO 14001 -standardin mukaisen ympäristöjärjestelmän ympäristötyön tehostamiseksi tuotantolaitoksissamme. Tavoitteena on saada kaikki tuotantolaitokset sertifioitua vuoden 2015 loppuun mennessä. Otamme ympäristön huomioon myös tuotekehitys- ja ostoprosesseissa. Lue lisää kohdasta Näin me ajattelemme.

Yhteistyö tavarantoimittajien ja asiakkaiden kanssa 

Kaikkeen ei kuitenkaan pysty yksin. Jotta saavuttaisimme tavoitteemme, teemme yhteistyötä sekä tavarantoimittajien että asiakkaiden kanssa. Teemme yhteistyötä myös muiden elintarvikeyritysten kanssa lisätäksemme tietämystämme ja kehittääksemme toimenpiteitä tiettyjen kysymysten ratkaisemiseksi. Vuoden 2015 alusta lähtien olemme esimerkiksi olleet mukana verkostossa, jonka tavoitteena on vastuullinen vedenkäyttö elintarviketeollisuudessa.

Lue lisää yhteistyöstämme tavarantoimittajien kanssa kohdasta Vastuullinen hankinta.

Gustav Paulig Ab ∙ Satamakaari 20 ∙ PL 15 ∙ 00980 Helsinki ∙ Puhelinvaihde: 09 319 81