Santa Maria Suomi Foodservice

Every Choice Matters

Santa Maria on maun pioneeri

Yli sadan vuoden ajan olemme matkustaneet ympäri maailmaa löytääksemme puhtaimmat mausteet. Vuosien aikana olemme oppineet lähes kaiken mausteista. Riedämme, että kaneleissa on eroja. Tiedämme myös, että pippurin koolla on merkitystä. Ja että perusteellisesti puhdistettu Perussa kasvava oreganomme maistuu paljon paremmalle kuin muut oreganot. Päätökset, joita teemme eivät vain vaikuta siihen, miltä illallisesi maistuu vaan sillä on vaikutus myös isommassa mittakaavassa. Every choice matters.

Ympäristö

Olemme vähentäneet päästöjämme

Meille on tärkeää, että ruoastamme jää hyvä jälkimaku. Hankimme raaka-aineemme ympäri maailman ja myymme tuotteitamme yli 25 eri maassa. Tästä syystä työskentelemme ahkerasti vähentääksemme päästöjä koko toimitusketjussamme. Vuodesta 2012 lähtien olemme vähentäneet kasvihuonekaasujen päästöjä 75% omissa tuotantolaitoksissamme.

Sähköä uusiutuvista lähteistä

Työskentelemme aktiivisesti pienentääksemme ilmastovaikutustamme ja siinä energian kulutuksella on iso rooli. Olemme edistyneet tavoitteessamme. Ruotsissa käytämme ainoastaan uusiutuvilla raaka-aineilla, kuten biokaasulla tuotettua kaukolämpöä. Vuodesta 2016 lähtien olemme käyttäneet 100% uusiutuvaa sähköä tuotantolaitoksissamme Ruotsissa, Virossa ja Iso-Britanniassa.

Sisältö

Luonnolista makua ilman lisäaineita

Vuosien aikana me olemme jatkuvasti tutkineet maustesekoitustemme sisältöä. Vuoden 2016 jälkeen olemme poistaneet 21 tonnia suolaa, 12 tonnia sokeria ja tarpeettomia lisäaineita kuten sitruunahappoa, hiivauutetta ja keinotekoisia väri- ja -makuaineita. Sen sijaan maustesekoituksemme sisältävät puhtaita raaka-aineita sekä enemmän luonnollisia makuja.

100% aitoa kanelia

Kaneli on yksi vanhimmista mausteistamme ja se on peräisin trooppisen puun sisemmästä kuoriosasta. Aivan kuten viinikin, kaneli saa makuunsa vivahteita kasvupaikasta ja lajikkeesta riippuen.

Jauhamme kaiken kanelimme itse omissa tehtaissamme, joten pystymme varmistamaan saman hyvän laadun ja maun ja takaamaan, että maustepurkeissamme on 100% aitoa kanelia.

Tuotteista poistettu 250 tonnia suolaa ja 507 tonnia sokeria

Meille Santa Marialla maku on tärkein, mutta myös sinun terveydelläsi on meille suuri merkitys. Siksi olemme tarkistaneet koko valikoimamme sisällön ja vuodesta 2014 lähtien  olemme poistaneet turhan suolan ja sokerin tuotteistamme. Sen sijaan hyvän maun olemme säilyttäneet.

Laatu

Huolehdimme, että pippurimme ovat aina laadukkaita

Tapaamme viljelijöitämme säännöllisesti varmistaaksemme, että ostamme vain parhaita raaka-aineita. Intiassa käydessämme, emme vain tarkista, että mustapippurimme laatu on oikea. Meillä on myös korkeat vaatimukset sosiaalisten- ja ympäristövastuiden osalta. Tämä siksi, että pystymme vaikuttamaan kestävään toimitusketjuumme aina viljelystä varastointiin asti.

Laadukkain oregano, puhtain maku

Puhdistamme oreganomme aina perusteellisesti ennen kuin se päätyy maustepurkkiisi. Puhdistuksen aikana poistamme kaikki ylimääräiset varret ja tikut. Siten jäljelle jää vain parhainta oreganoa. Voit luottaa siihen, että oreganomme on parasta laatua, kun lehdissä on kaunis vihertävä väri ja se on puhdistettu varsista ja tikuista. Huomaat varmasti eron myös maussa.

Aina laadukkaita mausteita

Laatutarkastukset ovat tärkeä osa laatutyötämme. Kun saamme raaka-ainelähetyksen, käymme sen huolellisesti läpi ja teemme testit mm. vedelle, bakteereille, eteerisille öljyille ja aromeille. Palkkaamme myös ulkopuolisen laboratorion antamaan objektiivisen arvion ja päätöksen testiemme tuloksista. Laatutarkistusten jälkeen lähetys pidetään karanteenissa kunnes analyysit on saatu päätökseen ja lähetys on hyväksytty. Vasta tämän jälkeen mausteet ovat valmiita päätymään sinun maustepurkkiisi.

Maku

Kanelitangot ja jauhettua kanelia

Erilaisia kaneleita

Tiesitkö, että kaneleissa on eroja. Kuori on peräisin eri puulajeista ja siksi mauissa on eroja. Tunnetuin kaneli on Cassia, jossa on makea ja täyteläinen maku marsipaanin ja mantelin vivahteilla. Hienostuneemmassa Ceylon-kanelissamme on vaaleampi väri ja siinä on aavistuksen miedompi, makeampi maku vienoilla puun, sitruksen ja vaniljan aromeilla. 

Pippureissa on eroja

Mitä isompi pippuri, sitä kauemmin se on ollut kiinni pippurin taimessa. Pippurin koolla on iso merkitys sen makuun. Vain suurimpia ja hienoimpia pippureita käytetään Tellicherryssä. Meidän Tellicherrymme maku on intensiivinen mutta tasapainoinen, sitruunaisen tuoksuinen ja lämpimän puun ja teepuuöljyn arominen.

tuore, kuivattu ja jauhettu inkivääri

Mieto, sitruksinen inkivääri

Aivan kuten viinissä, myös inkiväärissä alkuperä vaikuttaa makuun. Inkiväärimme tulee Yunnan maakunnasta Kiinasta ja siinä on mieto, sitruksinen maku. Tuore ja kuivattu inkivääri ovat maultaan erilaisia. Tuoreessa inkiväärissä on selkeämpiä sitrushedelmän vivahteita, kun taas kuivatussa inkiväärissä on multaisempi maku. Jauhettu inkiväärimme on tasapainotettu hienosti sitruksen vivahteilla. Sen maku on ihanan makea ja hieman karvas.

Ceylonkanelitanko

Ceylonkaneli Madagaskarilta

Myös oikeana kanelina tunnettu laadukas Ceylonkanelimme kasvaa Madagaskarilla. Trooppinen ilmasto antaa kanelipuulle erinomaiset lähtökohdat kasvaa. Ceylonkanelissamme on vaalea väri ja siinä on makea ja hienostunut maku aavistuksella puuta, sitrusta ja vaniljaa. Tämä on oikea herkku maustehyllyssä.

Jäljitettävyys

Kurkumaa Karnatakasta ja Tamil Nadusta

Kurkuma sisältää kurkumiinia ja sitä on kutsuttu keltaisen värinsä vuoksi myös "vale-sahramiksi". Ostamme jauhetun kurkumamme Maharastrasta ja Tamil Nadusta Etelä-Intiasta ja voimme taata, että kurkumiinipitoisuus on vähintään 3%.

Laadukkainta mustapippuria Intiasta

Muinaisista ajoista lähtien intialaista mustapippuria on pidetty laadukkaimpana.Tellicherry mustapippurimme kasvaa usean tuhannen metrin korkeudessa Lounais-Intiassa. Pippurin kasvatuksessa kasvupaikan korkeuden lisäksi myös maantieteellisellä sijainnilla ja sademäärällä on merkitystä. Keralan ja Karnatakan provinsseissa olosuhteet ovat täydelliset.

Inkivääriä Lounais-Kiinasta

Inkivääri kasvaa parhaiten suojaisissa, lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa puolivarjossa. Se tarvitsee paljon ravinteita, aurinkoa ja sadetta juuri oikean määrän. Kaikki inkiväärimme tulevat Yunnan maakunnasta Lounais-Kiinasta, jossa mikroilmasto luo erinomaiset kasvuolosuhteet inkiväärille.

Luomu oreganomme kasvaa Perussa

Perussa Moquegua ja Puqinai -vuorilla 2300m korkeudella merenpinnasta kasvaa luomu-oreganomme. Vuorilla ilma on puhdasta ja lämpötila on juuri oikea. Olosuhteet ovat yksinkertaisesti parhaat mahdolliset. Tämän alueen oreganoa onkin pidetty markkinoiden parhaana. Oregano korjataan käsin, viljelymenetelmä on luonnollinen, torjunta-aineita ei käytetä ja luonto pitää itse huolen kastelusta.

Kanelin kestävä viljely

Tuotteidemme laatu, tuoteturvallisuus sekä ihmisoikeuksien ja ympäristön kunnioittaminen  ovat meille tärkeitä asioita. Laatu ja hyvä maku syntyvät vain vastuullisesti toimien.

Hankkimamme kaneli ei ole peräisin luonnontilaisista metsistä, vaan viljelijät ovat istuttaneet ja kasvattaneet puut, joista kaneli kerätään. Kaneli on monelle viljelijälle lisätulon lähde esimerkiksi kahvinviljelyn rinnalla ja kumppanimme kouluttavat viljelijöitä kestäviin ja kannattaviin viljelykäytäntöihin. Lue lisää Paulig-konsernissa tehtävästä vastuullisuustyöstä:

Lue lisää

Gustav Paulig Ab ∙ Satamakaari 20 ∙ PL 15 ∙ 00980 Helsinki ∙ Puhelinvaihde: 09 319 81